Viimeisin päivitys 23.3.2017

Uutiset

[RSS]
  • Sammalvuorenportin kuilun louhintatyöt käynnistyvät

    13.2.2017
    Sammalvuoren metrovarikon kuilun eli Sammalvuorenportin kuilun varsinaiset louhintatyöt alkavat viikolla 7. Kuilun työmaa-alue sijaitsee Kivenlahdentien ja Länsiväylän välissä lähellä ABC-huoltoasemaa. Kuilulouhintaa tehdään alhaalta tunnelista.
  • Länsimetron kakkosvaiheen organisaatiota vahvistetaan

    2.2.2017
    Länsimetron kakkosvaiheen Matinkylä-Kivenlahti projektiorganisaatioon haetaan parhaillaan uusia työntekijöitä. Projektiin ollaan palkkaamassa noin 20-30 rakentamisen ammattilaista erilaisiin tehtäviin sekä Länsimetro Oy:n että rakennuttajakonsultti Sweco PM:n palvelukseen. Uuteen projektiorganisaatioon, yhteiseen tilaan, kootaan myös pääsuunnittelijoita, HKL:n, Espoon kaupungin ja mahdollisesti myös viranomaisten edustajia.
  • Tekniset edellytykset liikenteen aloittamiselle Matinkylään kesäkuussa 2017

    31.1.2017
    Länsimetron yhteiskoekäyttötestaus on tehty Aalto-yliopiston, Tapiolan, Keilaniemen, Koivusaaren ja Lauttasaaren asemilla. Tämän jälkeen testaukset jatkuvat Urheilupuiston, Niittykummun ja Matinkylän asemilla. Testien perusteella arvio on, että tekninen valmius liikenteen aloittamiselle Matinkylään on olemassa aiemman arvion mukaisesti kesäkuussa 2017.
  • Riilahden pystykuilun porapaalutustyöt alkavat

    18.1.2017
    SRV Infra aloittaa viikon 4 aikana Kaitaalla Riilahden pystykuilun rakentamiseen liittyvät porapaalutustyön valmistelut ja porapaalutuksen, työt jatkuvat maanpoistolla. Kuilulouhinta tehdään maanpäältä poraamalla. Varsinainen kuilulouhinta tehdään kuitenkin tunnelissa. Louhinnasta varoitetaan äänimerkein.
  • Savunpoistopuhaltimien koekäytöt jatkuvat

    17.1.2017
    Tammikuun aikana tehdään länsimetron savunpoistopuhaltimien ja muiden laitteiden koekäyttöjä koko linjalla välillä Ruoholahti-Matinkylä.