Viimeisin päivitys 23.3.2017

Mittamies varmistaa tunnelien kohtaamiset

Tuukka Räsänen, maanmittausinsinööri Ramboll OyLänsimetro kulkee kahdessa lähes 14 kilometriä pitkässä tunnelissa. Tästä yhteensä 700 metriä on meren alla, syvimmillään 57 metrissä. Mittamiehet vastaavat siitä, että eri aikoihin louhitut tunnelit kohtaavat suunnitellussa kohdassa.

Länsimetron maanmittausinsinööri Tuukka Räsänen kuvaa Länsimetron mittausurakkaa erittäin mielenkiintoiseksi. Linja kulkee tiheään asutulla alueella ja osuu meren kohdalle. Runkoverkkopisteitä on rakennettu koko Länsimetron alueelle. Niiden mukaan koordinoidaan rakennusurakkaa maan alla. Tämä mahdollistaa myös eri kohdissa aloitettavat työt.

- Louhintamittaus etenee jonona pisteeltä toiselle. Nämä koordinaatit varmistavat, että linjat osuvat yhteen, kertoo Räsänen.

Maanpäälliset pisteet mahdollistavat myös metrotunnelin korkeustarkistukset. Maan alla metrotunneleiden oikea korkeus löydetään suorittamalla vaaitusta huolto- ja ajotunneleita pitkin. Näin varmistetaan, että tunnelit kulkevat tarpeeksi syvällä tai nousevat oikeasta kohdasta oikealla kaltevuudella korkeammalle.

Tunnelien kohtaaminen kaupunkien rajalla

Länsimetro kulkee Espoon ja Helsingin rajan yli. Tämä aiheutti yllättävää lisätyötä projektin alkuvaiheessa, sillä kaupunkien karttakoordinaatistot ovat erilaiset. Tästä huolimatta metrotunnelit piti saada linjaan myös kaupunkien rajalla.

- Jouduimme kääntämään kaupunkien koordinaatit yhteneväisiksi. Tätä varten jalkauduimme maastoon ja asetimme uusia maanmittauspisteitä. Mittamiehille tämä on arkipäivää, sillä vanhat koordinaatistot on lähes aina tehty eri paikkakunnilla eri tavalla, kuvaa Räsänen projektin aloitusta.

Mittamiesten perustyökalupakkiin kuuluvat perinteisesti takymetri ja tarkkavaaituskoje. Nyt mukaan on tullut myös laserskannaus.

- Jos aiemmin teimme töitä aina pareittain, niin nykyään osan työstä voi tehdä yksin. Tietokoneet ovat hiipineet pikkuhiljaa työpareiksemme, kertoo Räsänen.

Laserskannaus on maanrakennusprojekteissa uusi työmenetelmä, jolla tunnelin laatua tarkkaillaan kaiken aikaa. Länsimetro-hankkeessa aliurakoitsijoilta vaaditaan laaturaportteja säännöllisin väliajoin.

- Länsimetron työmaalla on tärkeää, että tunneli on tarpeeksi iso ja oikeassa kohdassa, ja että louhintajälki on tasalaatuista. Olemme tekemisissä mittavan ja vuosia kestävän projektin kanssa. Laadusta ei tingitä, ja aikataulussa on pysyttävä, napauttaa Räsänen.

Miten tulla mittamieheksi?

Maanrakennuksen mittamieheksi voi opiskella monella eri koulutusasteella: ammattikoulussa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Moni aloittaa työuran mittausapulaisena työmaalla, kuten Länsimetron työmaalla.

- Urakat ovat pääasiassa pitkiä. Itse olen ollut projekteissa lentokenttä- ja ydinvoimalatyömaalla. Länsimetron projekti kestää ainakin vuoteen 2014. Työ vaihtelee ja on mielenkiintoista. Mittamies voi työskennellä työmaalla tai suuntautua suunnitteluun ja koordinointiin. Monipuoliset vaihtoehdot monipuolisissa kohteissa, kuvaa Räsänen mittamiehen työtä.