Länsimetron turvallisuusjärjestelmät ovat kuin valtamerilaivoissa

Länsimetrossa on ainutlaatuista asiantuntemusta ja osaamista modernin ja aikaa kestävän metroinfran omistamisesta, kehittämisestä ja rakentamisesta. Länsimetron asiantuntijoista esittelyvuorossa on Timo Hallikainen, joka toimii kiinteistö- ja talotekniikan johtavana asiantuntijana. 

Kuka olet? Mitä teet Länsimetro Oy:ssä?
Olen Timo Hallikainen. Työskentelen Länsimetrossa kiinteistö- ja talotekniikan johtavana asiantuntijana.

Hallikaisen suosikkiasema on Aalto-yliopiston metroasema. Hänen mielestään asema soveltuu erinomaisesti Otaniemen alueen arkkitehtuuriin ja energiseen yliopistokampukseen. Yliopiston punatiilinen kampusympäristö heijastuu metroaseman arkkitehtuuriin. Corten-teräsalakatto seuraa matkustajia kaikissa matkustajille näkyvissä tiloissa, kuten kuvan liukuportaissa.  

Tutustu Aalto-yliopiston metroasemaan.

Kuva: M. Partanen.

Matkasi Länsimetroon
Tulin Länsimetro-projektiin syksyllä 2013. Työskentelin tällöin Swecolla, joka toimi Länsimetro-hankkeessa rakennuttajakonsulttina. Vuonna 2013 käynnissä oli Länsimetron ensimmäisen vaiheen rakentaminen. Työskentelin projektissa talotekniikka-asiantuntijana. Tehtäviini kuului taloteknisten asioiden valvonta ja valvojien ohjaaminen.

Vuonna 2018 siirryin rakennuttajatoimisto HTJ:lle, jossa työskentelin Helsinki-Vantaan lentoaseman T2-projektissa vastaten turvajärjestelmien käyttöönotosta. HTJ:n palveluksessa tein myös erilaisia dokumentaatioselvityksiä Länsimetrolle.

Palasin takaisin Länsimetroon vuonna 2021. Työskentelen nyt Länsimetrossa johtavana asiantuntijana, jonka vastuulla ovat kiinteistö- ja talotekniikka. Huolehdin tässä tehtävässä länsimetron LVI- ja palonsammutusjärjestelmistä. Työssäni on tärkeää ymmärtää näiden järjestelmien yhteys muihin metron järjestelmiin ja metroturvallisuuden kokonaisuuteen.

Mitä tehtäviisi kuluu? Mistä työpäiväsi koostuu?
Tehtävässä toimin Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen isännöitsijöiden tukena länsimetro-osuudella. Arjessa autan heitä teknisissä asioissa sekä seuraan, ohjaan ja valvon huolto- ja kunnossapitotehtäviä sekä investointihankkeita. Länsimetron oman henkilökunnan lisäksi teen tiivistä yhteistyötä Kaupunkiliikenteen isännöitsijöiden ja huoltohenkilökunnan kanssa. Huollosta vastaavien henkilöiden kanssa käymme päivittäin puhelimitse läpi tehtäviä eri asemilla. Päivittäin käyn myös asemilla tarkastamassa tilanteita ja suunnittelemme yhdessä entistä kestävämpiä ratkaisuja vikojen korjaamiseksi. Lisäksi työviikkoihini kuuluu säännöllisiä tapaamisia ja kokouksia. Esimerkiksi isännöitsijöiden ja huollon yhteistyöryhmä kokoontuu joka kolmas viikko.

Länsimetron toimisto sijaitsee Keilaniemessä. Länsimetrolaisten kanssa pyrimme kokoontumaan toimistolle joka maanantai ja muutenkin meillä on säännöllisiä tapaamisia. Teen tiivistä yhteistyötä esimerkiksi rakentamistiimin kanssa.

Länsimetron oman toimiston lisäksi meillä on Kaupunkiliikenteen kanssa yhteinen työskentelytila Keilaniemen metroasemalla. Pyrimme olemaan yhteisessä työtilassa joka tiistai. Näinä päivinä käymme läpi akuutteja asioita ja keskustelemme tulevista investointi- ja huoltotarpeista. Kasvokkainen vuorovaikutus helpottaa yhteisen ymmärryksen luontia ja mahdollisten ristiriitojen ratkaisua.

Mikä saa sinut innostumaan työstäsi?
Minua innostaa haasteet ja korkealle asetetut tavoitteet. Esimerkiksi metroasemien ja -radan energiaratkaisujen kehittäminen tuntuu tärkeältä ja odotan, että pääsemme käynnistämään toimenpiteitä energiatehokkuuden parantamiseksi.

Meillä on myös innostava ja hyväntuulinen työyhteisö. Työkavereiden vahva tuki on ensiarvoisen tärkeää työmotivaation kannalta.

Mitä haluaisit muiden tietävän työstäsi?
Länsimetron metroinfra on ainutlaatuista ja turvallisuusjärjestelmät edistyksellisiä kansainvälisessäkin mittakaavassa. Länsimetrossa on 52 teknistä järjestelmää, joista merkittävä osa liittyy poikkeustilanteiden hallintaan. Nämä järjestelmät varmistavat matkustajien turvallisen ja vaivattoman poispääsyn poikkeustilanteissa, kuten tulipalon tai sähkökatkon aikana. Käsittääkseni vastaavia näin monipuolisia järjestelmiä on vain valtamerien kookkaissa laivoissa ja risteilyaluksissa.

Länsimetron vahvuus työpaikkana on myös se, että työt ovat todella monipuolisia. Asiantuntijana pääsen itse vaikuttamaan moniin asioihin ja tunnen, että asiantuntemustani arvostetaan.

Mikä on suosikkiasemasi?
Metroasemista suosikkini on Aalto-yliopiston metroasema. Asema soveltuu mielestäni erinomaisesti Otaniemen alueen arkkitehtuuriin ja energiseen yliopistokampukseen. Yliopiston punatiilinen kampusympäristö heijastuu metroaseman arkkitehtuuriin. Aalto-yliopiston metroaseman ja sisäänkäyntien tunnelmaa luo esipatinoitu corten-alakatto, joka sävyiltään sitoutuu punatiiliseen kampusympäristöön. Corten-teräsalakatto seuraa matkustajaa kaikissa yleisötiloissa, lippuhalleista, liukuportaisiin ja laituritasolle.

Upea yksityiskohta Aalto-yliopiston asemalla on mielestäni kolmionmuotoinen ikkuna, joka sijaitsee aseman pääsisäänkäynnillä.

Miten palaudut töistä?
Vietän paljon aikaa mökillä, jossa on jatkuvasti puuhaa. Nautin esimerkiksi metsätöistä.

Millainen on hyvä työyhteisö?
Hyvässä työyhteisössä ei hyväksytä eikä suvaita minkäänlaista kiusaavaa tai epäasiallista käyttäytymistä. Pidän myös tärkeänä, että kollegoihin voi luottaa: kukin tekee parhaansa ja hoitaa omat hommansa.

Sinustako metroaseman tähti Espoo-päivänä?

Juhli Espoo-päivää metroasemilla ja tuo iloa kaupunkilaisille ja joukkoliikenteen käyttäjille ottamalla esiintymispaikka haltuun ja nousemalla metroaseman tähtiesiintyjäksi. Espoo-päivä on kaikkien espoolaisten yhteinen juhlapäivä, jota  vietetään 30.-31. elokuuta eli juhlat alkavat perjantaina ja jatkuvat lauantaina. Metroasemien esiintymispaikat on kaikkien kaupunkilaisten yhteisiä esiintymispaikkoja niin Espoo-päivänä kuin vuoden muinakin päivinä.

Espoo-päivänä Länsimetro kutsuu kaikki starat esiintymään Tapiolan ja Espoonlahden metroasemien esiintymispaikoille pop up-tyyliin ja valloittamaan esityksillä espoolaisten kanssakulkijoiden sydämet. Espoo-päivän lähestyessä kyseisten asemien esiintymispaikat merkitään tähtikuviolla.

Tapiolan metroaseman esiintymispaikka sijaitsee Tapiolan metroaseman Ainoan puoleiselle sisäänkäynnillä bussiterminaalitasolla lähellä metroaseman liukuportaita ja hissejä. Kuva: M. Partanen.

Espoonlahdessa esiintymispaikka sijaitsee aseman itäpäässä kauppakeskuksen tasolla, lähellä K-Supermarkettia. Kuva: M. Partanen.

Myös muilla metroasemilla on esiintymispaikkoja. Kaikkien metroasemien esiintymispaikat ovat käytössä myös muina päivinä kuin Espoo-päivänä. Tervetuloa esiintymään – paikat löytyvät kätevästi Länsimetron sivuilta.

Jaa tähtihetkiä myös somessa #asemantähti

Pelisäännöt asemien tähtiesiintyjille

  • Esiintymispaikat on tarkoitettu lyhytaikaisiin esiintymisiin mm. katusoittoon ja muuhun pienimuotoiseen esiintymiseen.
  • Paikkoja ei voi varata etukäteen, vaan niitä voi vapaasti käyttää esiintymiseen paikan ollessa vapaana. Annetaanhan Espoo-päivänä vuoro kaikille esiintyjille.
  • Huomaathan, että osa esiintymispaikoista sijaitsee maksualueella, jolloin esiintyjillä tulee olla voimassa olevat matkaliput. Espoo-päivän merkityt paikat Tapiolassa ja Espoonlahdessa eivät sijaitse maksualueilla.
  • Espoo-päivänä esiintymisestä ei tarvitse ilmoittaa metron järjestyksenvalvojalle. Muina ajankohtina ilmoita esiintymisestä metron järjestyksenvalvojille. Jos asemalla ei ole tavoitettavissa järjestyksenvalvojia, voi esiintymisen aloittaa omatoimisesti. Järjestyksenvalvojilla on oikeus keskeyttää esiintyminen, jos siitä on haittaa aseman toiminnalle.
  • Paikat ei ole tarkoitettu yksityisen yrityksen, kaupallisen tuotteen, aatteellisen, uskonnollisen tai poliittisen kannan markkinointiin tai edistämiseen.

Koosteet hallituksen kokouksista 25.4., 29.5. ja 20.6.

Hallitus 25.4.2024

Hallitus päätti Länsimetro Oy:n vastikelaskelmasta vuodelle 2024 ja päätti esittää yhtiökokoukselle, että vastikkeita peritään seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka esitetyn vastikelaskelman mukaisesti. Hallitus päätti kutsua varsinaisen yhtiökokouksen koolle 30.5.2024.

Hallitus 29.5.2024

Hallitukselle esiteltiin ajankohtaisia ja valmisteilla olevia asioita.

Hallitukselle esiteltiin eri vaihtoehtoja Länsimetron energiatehokkuuden kehittämiseksi. Hallitus päätti, että Keilaniemen metroasemalle toteutetaan osa esitetyistä energiatehokkuustoimista. Muihin esitettyihin vaihtoehtoihin palataan tarpeen mukaan myöhemmin.

Hallitukselle esiteltiin Länsimetron ylläpidossa tarvittavan sähkö- ja teletöiden puitesopimuksen sisältöä. Hallitus päätti valtuuttaa vt. toimitusjohtajan allekirjoittamaan sähkö- ja teletöiden väliaikaisen sopimuksen. Väliaikainen sopimus on voimassa siihen saakka, kunnes varsinainen kilpailutus on saatu päätökseen.

Hallitukselle esiteltiin Länsimetron toisen vaiheen rakentamisen takuuasioiden ja takuutarkastuskierrosten havaintojen tilannetta. Takuutarkastuskierrokset on pääosin pidetty.

Hallitukselle esiteltiin tiedoksi Koivusaaren alueen kehityssuunnitelmia ja niiden vaikutusta Koivusaaren metroaseman toisen sisäänkäynnin rakentamiseen sekä Länsimetron omistamaan huoltotunneliyhteyteen.

Hallitukselle esiteltiin tiedoksi Länsimetron ja Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n yhteistyön kehittämistä etenkin yhteisten hankintojen prosessin osalta.

Hallitus kokoontuu seuraavan kerran 20.6. ennen kesätaukoa.

Hallituksen kokous 20.6.2024

Kokouksen alussa käytiin läpi ajankohtaisia ja valmisteilla olevia asioita.

Hallitukselle esiteltiin länsimetron ensimmäisen rakennusvaiheen huoltotunneleiden fibro-kannakointien uusimistarvetta. Hallitus päätti hyväksyä päätösesityksen ja uusimista koskevan hankesuunnitelman. Hallitus valtuutti vt. toimitusjohtajan tilaamaan tarvittavat hankinnat hankesuunnitelman mukaisesti.

Hallitukselle esiteltiin uudestaan länsimetron ensimmäisessä vaiheessa rakennetun osuuden paloilmoittimien näytteenottoilmaisimiin liittyvää uusimisprojektia. Työ tehdään Otaniemen ja Matinkylän metroasemien sisäänkäynneillä. Hankesuunnitelma on tarkentunut ja urakoitsijoilta on saatu tarkemmat tarjoukset, minkä vuoksia aiemmin päätettyä hankintavaltuutta oli tarpeen päivittää. Hallitus päätti korottaa valtuutta esityksen mukaisesti.

Hallitukselle esiteltiin tiedoksi Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n Länsimetrolle toteuttaman ylläpidon kustannustoteumaa ajalta 1-4/2024. Muista talousasioista hallitukselle esiteltiin tiedoksi yhtiön maksuvalmiuden tilanne ja ennuste loppuvuodelle.

Hallitukselle esiteltiin tiedoksi Länsimetrossa käynnissä olevien merkittävimpien investointihankkeiden tilanne. Palorullaovien kehittäminen on käynnissä ja etenee suunnitellusti. Koivusaaren läntisen sisäänkäynnin valmisteluvaihe on käynnissä. Hankkeen aloitus riippuu ympäröivän rakentamisen aikataulusta. Kivenlahden läntisen sisäänkäynnin rakentamisen valmistelu ja urakkaneuvottelut ovat myös käynnissä. Hankkeen aloitus riippuu ympäröivän rakentamisen aikataulusta.

Hallitus kokoontuu seuraavan kerran 28.8.

Lisätietoja:
Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo, puh. 050 593 3359
Länsimetro Oy vt. toimitusjohtaja Matias Johansson, puh. 040 590 0313

Kaupunkiliikenne tiedottaa: Aalto-yliopiston metroaseman liukuportaat ja hissit yliopiston ja pikaratikan suuntaan poissa käytöstä ma 15.7. alkaen

Aalto-yliopiston aseman yliopiston puolen sisäänkäynti suljetaan kuudeksi viikoksi ma 15.7. alkaen, koska Kaupunkiliikenne tekee liukuportaiden kattorakenteissa huoltotöitä. Sisäänkäynti on kokonaan suljettuna su 25.8. asti. Reitti metroon kulkee ainoastaan Tietotien sisäänkäynnin kautta 15.7. alkaen.

 

Aalto-yliopiston metroaseman itäpääty eli yliopiston, pikaratikan ja kauppakeskuksen puoleinen sisäänkäynti on suljettuna kuuden viikon ajan 15.7.- 25.8. Sisäänkäynnillä tehdään samanlaisia paloilmoitinjärjestelmän ja valaistuksen huoltotöitä, joiden takia aseman Tietotien sisäänkäynti oli suljettuna aiemmin. Myös työt aseman yliopiston puolen sisäänkäynnillä sulkevat kulkuyhteyden kokonaan useiksi viikoiksi, koska Aalto-yliopiston asemalla töitä ei ole mahdollista tehdä osissa, eikä liukuportaissa ja hissiaulassa voi kulkea rakennustelineiden vuoksi.

Säännölliset huoltotyöt ja kunnossapito takaavat aseman luotettavan toiminnan ja turvallisuuden. Samalla tehdään myös toimenpiteitä, jotta valaisimia on jatkossa aiempaa helpompi huoltaa. Töistä vastaa Kaupunkiliikenne Oy. Töillä ei ole vaikutusta metroliikenteeseen.

Töiden aikana pääset metroon aseman toiselta sisäänkäynniltä eli Tietotien puolelta. Tietotien sisäänkäynti otettiin takaisin käyttöön maanantaina 8.7.
Lue myös aiempi tiedote Tietotien puolen sisäänkäynnin huoltotöistä.

Reitti metroon 15.7. alkaen Aalto-yliopiston metroaseman pääovilta ja pikaratikan pysäkkien suunnasta

Lyhin reitti Otaniementien pääsisäänkäynniltä (A-sisäänkäynti) avoinna olevalle metron sisäänkäynnille kulkee kauppakeskus A Blocin läpi ja Biologinkujaa pitkin Tietotielle. A Blocin ollessa suljettuna pääset metroon helpoiten kiertämällä Kauppakorkeakoulun ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun rakennuksen jommaltakummalta puolelta rakennusta.

Vaihtoehtoisesti voit myös matkustaa Otaniementieltä esimerkiksi pikaratikalla suoraan Keilaniemen metroasemalle (laiturista 11) tai runkobussilla 510 Tapiolan metroasemalle (laiturista 13).

Kaupunkiliikenne tiedottaa: Matinkylän metroaseman ja bussiterminaalin väliset liukuportaat ja hissit poissa käytöstä 1.-7.7. huoltotöiden vuoksi

Matinkylän metroaseman kauppakeskukseen ja bussiterminaaliin vievät liukuportaat ja hissit ovat pois käytöstä viikon ajan 1.-7.7. ja toisen viikon elokuun alussa. Yhteys kauppakeskuksen suuntaan suljetaan, koska liukuportaiden kattorakenteissa tehdään huoltotöitä.

Yhteys on suljettuna vain rakennustelineiden kasaamisen ja purkamisen ajan, niiden välissä yhteys on matkustajien käytössä. Huoltotyöt liittyvät aseman käyttöönotosta asti käytössä olleiden paloilmaisimien vaihtoon. Säännölliset huoltotyöt ja kunnossapito takaavat aseman luotettavan toiminnan ja turvallisuuden. Samalla huolletaan myös valaistusta ja tehdään toimenpiteitä, jotta valaisimia on jatkossa aiempaa helpompi huoltaa.

Kaupunkiliikenne ja HSL tiedottavat vielä heinäkuun aikana tarkemmin, milloin sisäänkäynnin elokuussa sulkeva telineiden purku tapahtuu. Töillä ei ole vaikutusta metroliikenteeseen.

Pääset sulkujen ajan metroon aseman toiselta sisäänkäynniltä Tynnyritien ja uimahallin puolelta. Voit kulkea bussiterminaalin ja metron käytössä olevan sisäänkäynnin välillä helpoiten Tynnyritien ja Markkinakadun kautta.Reitti bussiterminaalista ja kauppakeskuksesta alkaa bussiterminaalin laiturin 10 viereiseltä uloskäynniltä, ja kulkee ovelta suoraan eteenpäin Tynnyritietä pitkin uimahallin ja lukion ohi metron sisäänkäynnille.

Jos saavut bussilla Matinkylän terminaaliin, pääset metron käytössä olevalle sisäänkäynnille myös kulkemalla saapuvien bussien päätepysäkiltä ovien jälkeen oikealle ulos terminaalista ja kulkemalla uloskäynnin jälkeen oikealle eli Suomenlahdentietä pitkin metron sisäänkäynnille.

Aalto-yliopiston metroaseman kauppakeskuksen ja yliopiston puolen sisäänkäynti suljettuna heinäkuun puolivälistä alkaen

Aalto-yliopiston metroaseman itäpääty eli yliopiston ja kauppakeskuksen puoleinen sisäänkäynti on suljettuna 15.7.- 25.8. Sisäänkäynnillä tehdään vastaavia paloilmoitinjärjestelmän ja valaistuksen huoltotöitä, joiden takia aseman Tietotien sisäänkäynti on suljettuna kesäkuun alusta alkaen. Myös nämä työt sulkevat kulkuyhteyden kokonaan, koska Aalto-yliopiston asemalla töitä ei ole mahdollista tehdä osissa, eikä liukuportaissa ja hissiaulassa voi kulkea rakennustelineiden vuoksi. Elokuussa töiden aikana pääset metroon aseman toiselta sisäänkäynniltä eli Tietotien puolelta. Töillä ei ole vaikutusta metroliikenteeseen.

Tiedote Kaupunkiliikenteen sivuilla.

Kaupunkiliikenne tiedottaa: Yhteiskäyttökokeita ja savunpoistojärjestelmien testauksia länsimetro-osuudella kesä–syyskuussa

Ruoholahdesta länteen kulkevalla metro-osuudella eli länsimetrossa tehdään kesä–syyskuussa viranomaisten edellyttämiä turvajärjestelmien testejä, joissa tarkastetaan turvajärjestelmien suunnitelman mukainen yhteistoiminta. Myös savunpoistojärjestelmiä testataan kesän aikana. Testaukset liittyvät metron toimintavarmuuden ja turvallisuuden varmistamiseen. Testaukset tehdään yöaikaan, metron liikennöintiajan ulkopuolella. Testauksilla ei ole vaikutusta matkustajaliikenteeseen.

Testauksista voi syntyä hetkittäistä melua lähiympäristöön. Pahoittelemme työstä mahdollisesti aiheutuvaa meluhaittaa.

Testauksia tehdään eri metroasemilla ja kuilurakennuksilla eri ajankohtina. Asemien ja kuilujen lähikiinteistöjä tiedotetaan tarkemmista ajankohdista erikseen töiden ollessa aseman ja kuilun ympäristössä ajankohtaisia.

Kaupunkiliikenne tiedottaa: Aalto-yliopiston metroaseman Tietotien sisäänkäynti suljettuna 3.6. alkaen huoltotöiden takia

Sisäänkäynti on suljettuna noin viiden viikon ajan eli se otetaan jälleen käyttöön tämänhetkisen arvion mukaan 8.7. alkavalla viikolla.

Aalto-yliopiston metroasema.

Sisäänkäynti suljetaan paloilmoitinjärjestelmän ja valaistuksen huoltotöiden vuoksi. Savuilmaisimia vaihdetaan elinkaarisuunnitelman mukaisesti, samalla vaihdetaan myös pimentyneitä valaisimia. Huollettavuuteen tehdään parannuksia, jotta jatkossa sisäänkäyntiä ei tarvitse huoltojen vuoksi sulkea.

Sisäänkäynti tarvitaan työmaa-alueeksi, ja turvallinen liikkuminen siellä ei ole mahdollista. Töiden takia alakatot avataan. Hissiauloihin ja liukuportaiden yläpuolelle rakennetaan telineet, jotka estävät kulkemisen alueella. Telineiden alle ei jää riittävästi tilaa, jotta matkustajaliikenne voitaisiin Aalto-yliopiston liukuportaissa toteuttaa. Koko liukuporrasryhmä on pois käytöstä, samoin hissit tämän sisäänkäynnin osalta.

Töistä vastaa Kaupunkiliikenne Oy.

Metroon pääsee töiden ajan aseman toiselta sisäänkäynniltä yliopiston, pikaratikan pysäkkien ja kauppakeskus A Blocin puolelta. Metro kulkee asemalla töiden ajan normaalisti.

Aalto-yliopiston kauppakeskuksen ja yliopiston puolen sisäänkäynti suljettuna elokuussa

Aalto-yliopiston metroaseman itäpääty eli yliopiston ja kauppakeskuksen puoleinen sisäänkäynti suljetaan elokuussa noin viideksi viikoksi. Sisäänkäynnillä tehdään  vastaavat paloilmoitinjärjestelmän ja valaistuksen huoltotyöt, kuin nyt Tietotien sisäänkäynnillä. Myös nämä työt sulkevat kulkuyhteyden kokonaan, koska töitä ei voida tehdä osissa.

Elokuussa metroon pääsee töiden ajan aseman toiselta sisäänkäynniltä eli Tietotien puolelta. Töillä ei ole vaikutusta metroliikenteeseen. HSL ja Kaupunkiliikenne Oy tiedottavat matkustajia vielä kesä-heinäkuun aikana yliopiston puolen töiden tarkemmasta ajankohdasta.

Metroliikenteessä on kuitenkin samaan aikaan poikkeuksia muiden työmaiden takia. Espoosta metro kulkee Helsingin keskustassa vain Kamppiin asti. Kesällä Kampin ja Kivenlahden välillä metro kulkee päivisin 6 minuutin välein. Metrossa on myös muita poikkeuksia kesällä, lisätietoja korvaavasta liikenteestä HSL:n sivuilla.

Lue lisää kesän metron liikennekatkosta https://kaupunkiliikenne.fi/kesan-2024-metrokatko/ 

Tiedote Kaupunkiliikenteen sivuilla.

Länsimetro Oy:n toimintakertomus 2023 on ilmestynyt

Länsimetro Oy on Espoon ja Helsingin kaupunkien yhteisesti omistama osakeyhtiö. Vuosi 2023 oli ensimmäinen kokonainen toimintavuosi Länsimetro Oy:ssä Länsimetro-rakennusprojektin valmistumisen jälkeen. Länsimetro toimii ainutlaatuisella tehtäväkentällä metroinfran omistamisen ja kehittämisen parissa osana pääkaupunkiseudun joukkoliikenneverkostoa. Metroinfran omistajana Länsimetro varmistaa, että länsimetron metrojärjestelmä asemineen on turvallinen matkustamisympäristö koko elinkaarensa ajan.

Länsimetro omistaa länsimetron eli metroinfran Helsingin Ruoholahdesta Espoon Kivenlah-teen: 13 metroasemaa, 21 km pitkän rataosuuden ja maanalaisen metrovarikon.

Länsimetro Oy:n toimintakertomus 2023 on ilmestynyt. Toimintakertomus kuvaa

  • tilinkauden aikaista toimintaa,
  • arvion tulevasta kehityksestä ja
  • arvion taloudellisesta asemasta ja tuloksesta.

Länsimetron vt. toimitusjohtaja Matias Johansson kuvaa kertomuksen toimitusjohtajan katsauksessa vuotta 2023 seuraavasti:

– Vuoden 2023 aikana terävöitimme Länsimetron suuntaa modernin ja aikaa kestävän metroinfran omistajana ja peilasimme toimintaamme erityisesti vastuullisuuden näkökulmasta. Länsimetron ilmettä freesattiin kuvaamaan tekemisen painopisteen muutosta. Länsimetron tarvitsemaa erityisasiantuntemusta vahvistettiin muutamilla rekrytoinneilla. Länsimetro muutti kesällä uusiin toimitiloihin Keilaniemeen.

Länsimetrolla on edelleen omia rakennuttamistehtäviä. Kaupunkiympäristö kehittyy voimakkaasti metroradan varrella. Esimerkiksi Helsingissä Koivusaaren alueen kehittyessä metroaseman toisen sisäänkäynnin rakentamiseen valmistaudutaan. Lännen pääteasemalla Espoon Kivenlahdessa aseman toisen sisäänkäynnin loppuunsaattaminen odottaa ympäröivien rakennushankkeiden etenemistä. Länsimetro on myös mukana metron kapasiteettia ja luotettavuutta parantavassa hankkeessa.

Länsimetrossa jokaisen työpanoksella on suuri merkitys

Länsimetrossa on ainutlaatuista asiantuntemusta ja osaamista modernin ja aikaa kestävän metroinfran omistamisesta, kehittämisestä ja rakentamisesta. Länsimetron asiantuntijoita esittelevässä juttusarjassa ääneen pääsee Matias Johansson, joka toimii talousjohtajan tehtävien lisäksi tällä hetkellä vt. toimitusjohtajana.

Kuka olet? Mitä teet Länsimetro Oy:ssä?

Olen Matias Johansson. Työskentelen Länsimetron talousjohtajana. Vuoden 2024 alusta alkaen olen toiminut myös yhtiön vt. toimitusjohtajana.

Matiaksen suosikkiasema on Lauttasaaren metroasema. Sieltä hän nostaa esille erityisesti Gyldenintien sisäänkäynnin, jonka rakentamista hänen perheensä asunnosta pystyi seuraamaan. Matias kertoo, että heidän lapsensa ensimmäisiä lauseita oli ”Kohta läjähtää!”. Tutustu Lauttasaaren asemaan.

Kuva: Sami Siilin Photography

Matkasi Länsimetrossa

Olen työskennellyt Länsimetron talousjohtajana vuodesta 2017 alkaen. Minulla on kokemusta kiinteistö- ja rakennusalan taloushallinnon ja johdon tehtävistä reilusti toistakymmentä vuotta. Ennen Länsimetroa olin esimerkiksi mukana moottoritiehankkeessa, jossa rakennettiin lähes 100 kilometriä uutta moottoritietä Porvoosta Haminaan. Hanke toteutettiin PPP-mallilla (Public Private Partnership), joka tarkoittaa yksityisrahoitteista kumppanuusmallia, jolla julkinen toimija hankkii liikenne-, toimitila- tai muun julkisen toiminnan järjestämiseen liittyvän kokonaispalvelun yksityiseltä palveluntuottajalta

Kun tulin Länsimetroon vuonna 2017, Länsimetro-hankkeen ensimmäisen vaiheen eli Ruoholahti-Matinkylä-osuuden matkustajaliikenne alkoi saman vuoden lopulla ja toisen vaiheen eli Matinkylä-Kivenlahti-osuuden louhinnat olivat käynnissä. Projekti ryhtyi tuona vuonna työskentelemään big room-mallin mukaisesti yhteisissä toimitiloissa.

Rakennushankkeen toisen vaiheen aikana tärkeä osa tehtävääni talousjohtajana oli kustannusohjauksen kehittäminen. Rakentamisen kustannusseurannan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä lisättiin ensimmäisen vaiheen oppien myötä ja koko rakennuttamisorganisaation kustannusohjautuvuutta parannettiin yhdistämällä kustannustieto ja -ennusteet osaksi tilannekuvajohtamismallia. Matinkylä-Kivenlahti-osuuden rakentamisessa onnistuttiin hienosti ja investointivaiheen kustannukset alittavat budjetin arviolta 100 miljoonalla eurolla. Lopulliset kustannukset tiedetään kokonaisuudessaan vasta kaikkien hankesuunnitelmaan kuuluvien töiden valmistumisen jälkeen. Jäljellä on vielä mm. Kivenlahden aseman toisen sisäänkäynnin rakentaminen sekä liityntäpysäköintikohteita.

Viimeisen parin vuoden ajan tehtävieni painopiste on siirtynyt entistä vahvemmin ylläpidon kustannusohjauksen kehittämiseen ja taloushallinnon järjestelmien modernisointiin. Meillä on menossa mm. laaja tietovarastohanke, jossa kootaan toiminnasta syntyvä talous- ja muu toteumatieto sekä standardoidaan ja automatisoidaan toistuvaa raportointia ja nopeutetaan analyysien ja skenaarioiden tekemistä.

Länsimetro vastaa lähes 2,5 miljardin euron omaisuuden ylläpidosta ja kehittämisestä. Meidän tehtävänämme on huolehtia, että metro pysyy kunnossa, palvelee matkustajia parhaalla mahdollisella tavalla ja kehittyy ympäröivän kaupunkirakenteen muutosten mukana.

Tämän vuoden alusta olen toiminut myös yhtiön vt. toimitusjohtajana. Sen myötä olen ollut vielä aiempaa enemmän mukana yhtiön strategisessa johtamisessa ja yhteistyössä sidosryhmien kanssa, tärkeimpinä omistaja-kaupungit Espoo ja Helsinki sekä Kaupunkiliikenne Oy.

Mistä työpäiväsi koostuvat?

Tavanomainen työpäiväni koostuu henkilökohtaisista tapaamisista, kokouksista ja muusta yhteydenpidosta. Näissä kohtaamisissa suunnitellaan, ohjataan ja kehitetään Länsimetron toimintaa ja ratkaistaan ajankohtaisia ongelmia.

Länsimetro on pieni asiantuntijaorganisaatio. Meillä työskentelee tällä hetkellä 16 henkilöä. Jokaiselle uudelle asialle ei koskaan ole valmiiksi nimettyä vastuuhenkilöä, joten päiviini kuuluu niin isompien kuin pienempienkin asioiden selvittelyä ja delegoimista. Tämän lisäksi hoidan myös itse hyvin käytännönläheisiä töitä ja vastaan osasta taloushallinnon rutiiniprosesseja.

Vastaan myös Länsimetro-konsernin tytäryhtiöiden toiminnan ohjaamisesta.  Länsimetro Oy:llä on viisi tytäryhtiötä, jotka se omistaa 100% osuudella: Kiinteistö Oy Matinkylän bussiterminaali, Kiinteistö Oy Matinkylän liityntäpysäköinti, Kiinteistö Oy Kivenlahden liityntäpysäköinti, Kiinteistö Oy Espoonlahden Bussiterminaali ja Sammalvuoren Metrovarikko Oy. Lisäksi Länsimetro Oy omistaa osuuden Tapiolan keskuspysäköinti Oy:stä. Tytär- ja osakkuusyhtiöiden toiminta liittyy länsimetron metroliikennettä tukevaan liityntäliikenteeseen ja varikkotoimintaan. Lisätietoja tytäryhtiöistä.

Mikä saa sinut innostumaan työstäsi?

Mielestäni Länsimetron vetovoima perustuu yhtiön tehtävään. Länsimetron omistamalla metrolinjan osuudella tehdään melkein 40 miljoonaa matkaa vuosittain. Länsimetrolla on suuri vaikutus siihen, millaiseksi pääkaupunkiseutu kehittyy tulevina vuosikymmeninä. Pienenä yhtiönä meillä on poikkeuksellisen suuri vastuu, sillä metron kymmenet järjestelmät ja satojen miljoonien eurojen kiinteistöt hoidetaan pienen asiantuntijaporukan voimin. Tämän vuoksi jokaisen työpanoksella on suuri merkitys. Tehtäväkenttä on niin laaja, että joka päivä saa oppia uutta!

Millainen on sinusta hyvä työyhteisö?

Hyvä työyhteisö syntyy yhteisestä tavoitteesta, työelämätaidoista sekä tehtävien ja resurssien tasapainosta. Helppokin homma menee pieleen, jos ei ole halua tai kykyä yhdessä tekemiseen, ja hyvä tiimi onnistuu melkein mahdottomassakin tehtävässä.

Länsimetro on työyhteisönä käynyt läpi niin vastoinkäymisiä kuin onnistumisiakin. Kokemuksien myötä olemme kasvaneet työyhteisönä. Meillä on ainutlaatuista, pitkälle kokemukselle rakennettua osaamista ja yhteistyön tavat niin talon sisä- kuin ulkopuolellekin ovat hioutuneet toimiviksi.

Miten palaudut töistä?

Vapaa-ajalla harrasta juoksua, suunnistusta ja uintia.

 

Koosteet hallituksen kokouksista 24.1., 30.1., 7.3. ja 27.3.

Hallitus 24.1.2024

Kokouksen alussa hallitukselle kerrottiin valmisteilla olevista ajankohtaisia asioita.

Hallitukselle esiteltiin Metka-hankkeen osana uusittavan radioverkkohankinnan tarjouskilpailun tarjousvertailu. Esityksen perusteella hallitus päätti hyväksyä seuraavat osallistumishakemuksen jättäneet ja soveltuvuusvaatimukset täyttäneet kolme ehdokasta mukaan osallistumaan 49H22 hankintamenettelyn neuvotteluvaiheeseen:

  • Elisa Oyj
  • Ryhmittymä MetroTrust Networks DNA & Edzcom Alliance
  • Telia Finland Oyj

Asian esitteli hankejohtaja Heikki Viika. Hankinta on yhteinen Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n ja HKL:n kanssa, jotka ovat tehneet vastaavat hankintapäätökset.

Kivenlahden metroaseman yhteydessä on tarpeen päivittää pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen aluetta. Hallitus päätti valtuuttaa toimitusjohtajan allekirjoittamaan Kivenlahden huoltoporrasalueen pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen Espoon kaupungin kanssa vastaavin ehdoin kuin muutkin pitkäaikaiset Espoon kaupungin kanssa tehdyt maanvuokrasopimukset.

Länsimetron varavoima- ja sähköpääjakelun tilatiedot on tarpeen liittää etävalvontaan poikkeustilojen varmempaa hallintaa varten. Hallitus päätti esittelyn jälkeen hyväksyä hankesuunnitelman ja valtuuttaa toimitusjohtaja päättämään ja tilaamaan hankesuunnitelman mukaiset hankinnat.

Hallitukselle esiteltiin Länsimetro Oy:n riskienhallinnan vuosiraportti ja kerrottiin viime kokouksessakin esillä olleesta Sammalvuoren varikkoyhtiön liiketoimintasiirron tilanteesta. Kokouksen lopuksi hallitukselle esiteltiin ajankohtaisia HR-asioita.

Hallitus varautuu pitämään ylimääräisen kokouksen 30.1. Sammalvuoren liiketoimintasiirtoon liittyen ja maaliskuun alussa asiantuntijapalveluhankinnan puitejärjestelyyn liittyen. Seuraava varsinainen hallituksen kokous on 27.3.2024.

Hallitus 30.1.2024

Hallitus päätti viime kokouksessa esitellyn mukaisesti Sammalvuoren liiketoimintasiirron toteutukseen liittyen mitätöidä yhtiön haltuun hankitut V sarjan osakkeet.

Hallitus 7.3.2024

Hallitukselle esiteltiin Helsingin metron liikenteenohjausjärjestelmän ja mobiiliverkon tuen asiantuntijapalvelujen hankinnan puitejärjestelyyn saadut tarjoukset ja niiden vertailu. Hankinnan enimmäisarvo kaikki 11 osa-aluetta yhteen laskettuna on 25 000 000 euroa. Asian esittelijänä toimi hankejohtaja Heikki Viika. Hankinta on yhteinen Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n kanssa, joka on tehnyt asiassa oman hankintapäätöksen.

Hallitus päätti valita esitetyn mukaisesti tarjousvertailun paremmuusjärjestyksessä esitetyt toimittajat puitesopimuskumppaneiksi 11 osahankintaan. Tarkemmat perustelut ja lista valituista toimittajista on julkaistu julkisten hankintojen Hilma-kanavassa.

Hallitus 27.3.2024

Kokouksen alussa hallitukselle kerrottiin valmisteilla olevista ajankohtaisia asioita. Länsimetrolla on selvityksessä erilaisia energiatehokkuustoimia. Metkan junakulunvalvontajärjestelmän hankinnan neuvotteluvaihe alkaa ja neuvottelukierrokset käydään huhti- ja toukokuun aikana. Radioverkkohankinnan tutustumiskierrokset ovat käynnissä.

Hallitukselle esiteltiin Länsimetro-konsernin tilintarkastuksen tilannetta. Kokouksessa oli kuultavana tilintarkastaja. Hallitus päätti hyväksyä Länsimetro Oy:n tilinpäätöksen ja päätti kutsua koolle yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen. Yhtiökokouksen päivämäärä tarkastetaan vielä omistajakaupunkien konsernijaostokäsittelyjen aikataulun mukaan.

Hallitukselle esiteltiin ratageometriamittausten hankinta-asiaa. Mittauksilla on tarkoitus selvittää koko metrolinjan (länsimetro ja kantametro) kunto ja varautua mahdollisiin korjaustarpeisiin ajoissa. Hankinta on kilpailutettu ja tarjousten vertailu on käynnissä. Hankinta on yhteinen Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n kanssa. Hallitus päätti hyväksyä päätösesityksen ratageometriamittausten hankinnasta. Hallitus valtuutti vt. toimitusjohtajan tai toimitusjohtajan päättämään ja tilaamaan tarjouskilpailun voittavalta toimittajalta Länsimetron osuuden ratageometriamittaushankinnat kuitenkin niin, että hankintojen kokonaiskustannus ja tilausvaltuus kolmelle mittauskerralle on enintään 600 000 euroa (alv 0%).

Hallitus käsitteli Länsimetro Oy:n henkilöstöön sovellettavan PALTAn TESin mukaisen palkantarkistuksen vuoden 2024 osalta. Hallitus päätti, että Länsimetro Oy:n työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.4.2024 seuraavan palkanmaksukauden alusta PALTAn toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen neuvottelutuloksen mukaisesti.

Hallitus varautuu pitämään ylimääräisen kokouksen huhtikuun aikana vastikelaskelman käsittelyä varten. Seuraava varsinainen hallituksen kokous on 23.5.

Lisätietoja:
Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo, puh. 050 593 3359
Länsimetro Oy vt. toimitusjohtaja Matias Johansson, puh. 040 590 0313