Elinkaariajattelu metroinfran omistamisen ytimessä

Länsimetro Oy varmistaa, että sen omistama metroinfra pysyy hyvässä kunnossa koko elinkaarensa ajan. Mitä metroinfran elinkaari ylipäänsä tarkoittaa? Missä elinkaaren vaiheessa länsimetron osalta nyt ollaan? Tutustutaan elinkaariajatteluun.

Kaikilla rakennuksilla on elinkaari – näin myös metroinfralla. Elinkaarella tarkoitetaan ajanjaksoa, joka kattaa rakennuksen suunnittelun, rakentamisen, käytön ja lopulta purkamisen. Samat elinkaaren vaiheet koskevat myös metroinfraa. Elinkaariajattelu on kestävän metroinfran omistamisen ytimessä. Länsimetro-osuuden osalta ollaan nyt metroinfran käyttövaiheessa.

Tutustu Länsimetro Oy:n omistamaan metroinfraan.

Rakentamisesta matkustajaliikenteen käyttöön

Länsimetro Oy rakennutti omistamansa metroinfran. Länsimetron rakentamisesta päätettiin ja rakentaminen alkoi vuonna 2009. Länsimetro Oy rakennutti metroinfran kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa rakennettiin Ruoholahti-Matinkylä-osuus, jolla matkustajaliikenne alkoi marraskuussa 2017. Toisessa vaiheessa rakennettiin Matinkylä-Kivenlahti-osuus, jolla liikenne alkoi joulukuussa 2022.

Länsimetroa rakennettiin kahdessa vaiheessa. Länsimetron rakentamisen vaiheista voi lukea lisää historia-osuudesta.

Käyttövaiheessa metroinfraa ylläpidetään, huolletaan ja kehitetään

Länsimetro-osuus on matkustajaliikenteen käytössä, eli metrot kulkevat turvallisesti radalla ja matkustajien on sujuvaa liikkua metroasemilla. Tämä vaihe on nimeltään elinkaaren käyttövaihe. Käyttövaiheessa Länsimetro Oy:n tehtävä on pitää omaisuudestaan hyvää huolta: metroinfraa ylläpidetään, huolletaan ja kehitetään, jotta sitä on turvallista käyttää.

Vaikka metroliikenne länsimetro-osuudella on käynnissä, niin Länsimetro Oy:llä on yhä jäljellä toisen osuuden hankesuunnitelmaan kuuluvia rakentamistehtäviä mm. Kivenlahden metroaseman läntinen sisäänkäynti ja liityntäpysäköinnin lisärakentamista. Nämä hankkeet etenevät samaan aikaan ympäröivän rakentamisen kanssa.

Metroinfran ylläpitäminen ja kehittäminen vaatii huolellista suunnittelua ja investointeja. Käytännössä Länsimetro Oy tekee metroinfran ylläpidon osalta tiivistä yhteistyötä Kaupunkiliikenne Oy:n kanssa. Länsimetro Oy suunnittelee, ohjaa ja seuraa länsimetro-osuuden kehittämis-, ylläpito- ja huoltopalvelujen toteutumista ja laatua. Kaupunkiliikenne Oy huolehtii koko pääkaupunkiseudun metrolinjan huolto- ja kunnossapitotehtävistä.

Kaikista länsimetro-osuuden järjestelmistä ja rakenteista on yksityiskohtaiset huoltosuunnitelmat huoltokirjassa. Metroinfran ylläpito tehdään näiden mukaisesti. Huoltokirja on keskeinen osa metroinfran elinkaarisuunnittelua ja ylläpitoa. Oleellinen osa elinkaariajattelua on koko elinkaaren aikainen tiedonhallinta.

Katse pitkällä tulevaisuudessa

Metro on kestävä joukkoliikennemuoto ja investointi kestävään kehitykseen. Metron rakentaminen on ollut omistajakaupunkien Espoon ja Helsingin valinta kestävän liikkumisen puolesta. Metroa ei ole rakennettu vain tämän päivän joukkoliikenteen käyttäjille, vaan jo metroa rakentaessa on katsottu vähintään sata vuotta eteenpäin. Mittaluokkaa kuvaa se, että esimerkiksi Lontoossa metro on jo yli 160 vuotias.

Metroinfran omistajan on katsottava pitkällä tulevaisuuteen. Länsimetro Oy työskentelee sen eteen, että tulevatkin sukupolvet voivat liikkua metrolla sujuvasti ja turvallisesti, eikä käytössä oleva metroinfra rapistu. Tunneli ja runkorakenteet kestävät pitkiä aikoja. Kevyempien rakenteiden ja monien teknisten järjestelmien elinikä on puolestaan lyhyempi, sillä rakenteet kuluvat ja järjestelmien teknologia kehittyy. Elinkaariajattelussa tilojen ja järjestelmien käyttöä suunnitellaan sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä siten, että turvallisuus ja luotettavuus on taattu metron koko elinkaaren ajan. Valitut materiaalit kestävät teknisesti ja tyylillisesti aikaa, ja metrolinja on tarvittaessa jatkettavissa vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Myös metron kapasiteetin parantaminen on työn alla.

Metroinfran purkamisvaihe on hyvin  kaukana tulevaisuudessa, mutta elinkaariajattelu kattaa myös tämän vaiheen, ja tulevaisuudessa se otetaan huomioon.

 

 

Mitä Länsimetro Oy:lle kuuluu rakennusprojektin jälkeen?

Länsimetro Oy:n toiminnan painopiste muuttui metroinfran rakentamisesta omistamiseen, kun Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-rakennusprojekti päättyi vuonna 2022 ja matkustajaliikenne alkoi osuudella viime joulukuussa. Rakennushankkeen ennustettiin alittavan budjetin 100 miljoonalla eurolla. Rakentamisprojektin päätyttyä Länsimetro terävöitti suuntaa modernin ja aikaa kestävän metroinfran omistajana, ja loi strategisia linjauksia tuleville vuosille. Osana tätä valmistui esimerkiksi vastuullisuusohjelma. Lue lisää vastuullisuudesta.  Myös Länsimetron ilme freesattiin kuvaamaan organisaation uuden vaiheen alkamista. Lue lisää Länsimetron uudesta ilmeestä. Kesän alussa Länsimetro myös muutti Keilaniemeen.

Länsimetro ohjaa metroinfran huoltoa ja ylläpitoa elinkaarivaatimusten mukaisesti

Länsimetron tehtävänä on johtaa, ohjata ja seurata omistamansa metroinfran ylläpito- ja huoltopalvelujen toteutumista ja laatua sen elinkaarelle asetettujen vaatimusten mukaisesti. Länsimetron omistaman metroinfran hallinnoinnista ja ylläpidosta huolehtii Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy. Kaupunkiliikenne raportoi suoritetut huolto- ja kunnossapitotehtävät kuukausittain Länsimetrolle. Alkuvuoden aikana on myös jatkettu Länsimetron ja Kaupunkiliikenteen välisen yhteistyön kehittämistä. Hyvä yhteistyö ja yhteisten tavoitteiden selkeyttäminen ovat entistä keskeisemmässä asemassa nyt, kun ylläpidettävä metroinfra laajeni lännessä Kivenlahteen saakka.

Jotta metroinfran ylläpitoprosessit olisivat tehokkaita ja tarvittava tieto olisi päivittäisessä metroinfran ylläpidossa helposti löydettävissä, on Länsimetron tiedonhallintamallin ylläpitäminen ja kehittäminen jatkunut vuonna 2023.

Länsimetro vastaanotti Matinkylä-Kivenlahti-osuuden asemien ja radan rakennusurakat niiden valmistuessa ja silloin alkoivat urakkasopimusten takuuajat. Käynnissä on osuuden takuutehtäviä, joita ovat mm. kalliovesi- ja pohjavesivuotojen tiivistäminen ja ohjaaminen kuivausjärjestelmään, Soukan ja Finnoon hissien toiminnassa ilmenneiden häiriöiden ja epäloogisuuksien korjaaminen, vinohissien toiminnassa ilmenneiden puutteiden korjaaminen. Urakkasopimuksen mukaisista huolloista vastaa kukin urakoitsija ja muilta osin huollot hoitaa Kaupunkiliikenne Oy. Länsimetro valvoo takuutöiden toteutumista ja laatua.

Metron kehitys jatkuu

Yhteistyössä kumppaneidensa kanssa Länsimetro varmistaa, että metroinfra säilyy toimivana ja turvallisena pitkälle tulevaisuuteen. Infran ylläpitäminen vaatii jatkuvia investointeja, joista merkittävimpiä vuonna 2023 ovat sääsäleikköjen huoltotasojen lisäykset, viranomaisverkon päivitys (Virve 2.0), WLAN-tukiasemien päivitys ja Tapiolan kääntöraiteen toiminnallinen muutos. Länsimetron hallitus hyväksyi kesäkuussa 2023 palorullaovien kehittämistoimenpiteet ja päätti, että investointi voidaan toteuttaa vuoden 2024 aikana. Toimenpiteet edellyttävät viranomaisten hyväksynnät ennen toteutusta.

Länsimetro allekirjoitti keväällä 2023 yhteistyösopimuksen metron kapasiteetin ja luotettavuuden parantaminen -hankkeen toteutuksesta. Kaupunkiliikenne Oy:n, Länsimetro Oy:n, HSL:n, Espoon kaupungin ja Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen yhteistyönä toteutettavan hankkeen hankesuunnitelma hyväksyttiin 7.12.2022 Helsingin ja 30.1.2023 Espoon kaupunginvaltuustossa. Hankkeessa parannetaan metron matkustajakapasiteettia uusimalla elinkaarensa päässä olevia järjestelmiä. Järjestelmien uudistamisen ja kalustohankintojen jälkeen voidaan tihentää metron vuoroväliä ja siten kasvattaa matkustajakapasiteettia. Hankkeen ensimmäiset hankinnat ja asiakirjavalmistelut ovat käynnissä. Lue lisää hankinnoista ”Metron uuden junakulunvalvontajärjestelmän hankinta on käynnistynyt”.

Rakennusprojektin päätyttyä Länsimetrolla on edelleen Matinkylä-Kivenlahti-hankkeen hankesuunnitelmaan kuuluvia rakennustöitä ja investointeja, joita ovat mm. Kivenlahden aseman läntinen sisäänkäynti, Kaitaan pysäköintilaitos sekä Soukan ja Finnoon liityntäpysäköinnit. Kivenlahden aseman läntinen sisäänkäynti toteutetaan Kivenlahden metrokeskuksen rakentamisen yhteydessä. Metrokeskuksen rakentamisen olisi tarkoitus alkaa vielä kuluvan vuoden aikana.  Espoon kaupungin sivuilta löydät lisätietoa Kivenlahden metrokeskus-hankkeesta. Kaitaan pysäköintilaitoksen rakentamisen aloittaminen odottaa kaavan lainvoimaisuutta. Myös ensimmäisen rakennusvaiheen osalta jäljellä on rakennustöitä.  Koivusaaren metroaseman läntisen sisäänkäynnin hankesuunnittelu on tarkoitus käynnistää vielä vuoden 2023 aikana samalla, kun Koivusaaren alueen kehittyminen on aktivoitumassa Helsingissä.

Kivenlahden metroaseman läntinen sisäänkäynti tulee osaksi Kivenlahden metrokeskusta, jonka rakentamisen on tarkoitus käynnistyä vielä vuoden 2023 aikana. Keväällä valmistui Kivenlahden liityntyäpysäköintilaitos, joka palvelee metromatkustajia entistä paremmin, kun aseman läntinen sisäänkäynti otetaan käyttöön.  Ilmakuva: Iiro Mikola, Optivision

Länsimetro Oy:llä on viisi tytäryhtiötä. Kaikkien tytär- ja osakkuusyhtiöiden toiminta liittyy metroliikennettä tukevaan liityntäliikenteeseen.  Liityntäpysäköinti on alkuvuoden aikana kehittynyt, kun Kivenlahden liityntäpysäköintilaitos valmistui keväällä ja se otettiin käyttöön 1.4.2023. Tytäryhtiöiden osalta käynnissä on myös Lippulaivan kauppakeskukseen kiinteästi liittyvän Espoonlahden metroasemayhtiön sulauttamisprosessi. Espoonlahden metroasemayhtiöllä ei ole omaa toimintaa, minkä takia se on tarkoituksenmukaista sulauttaa osaksi Länsimetro Oy:tä. Yhtiö on aikanaan perustettu Lippulaivan kauppakeskuksen rakentamista varten, kun kauppakeskuksella ja metroasemalla on toisiinsa liittyviä rakenteita.

Taloudellinen katsaus alkuvuoteen

Taulukossa TTP 2022= Toteuma 2022, TA 2023=Budjetti 2023, ENN 2023=Ennuste 2023 ja ENN-TA=Ennuste-Budjetti.

Länsimetro Oy:n omistamiseen, ylläpitoon ja kehittämiseen liittyvät tehtävät rahoitetaan omistajilta perittävillä vastikkeilla ja rakentamistoiminta omistajien takaamalla ulkoisella rahoituksella. Toukokuussa 2023 hyväksytyn talousarvion mukaan vuonna 2023 kerättävät hoitovastikkeet ovat 30,8 miljoonaa euroa ja hallintovastikkeet 2,1 miljoonaa euroa. Vastikelaskelman mukaan vuosi 2022 oli ylijäämäinen sekä kaikkien vastikkeiden osalta, mikä pienentää tänä vuonna kerättävien vastikkeiden määrää suhteessa joulukuussa vahvistettuun budjettiin.

Alkuvuoden 2023 aikana hoitovastikkeella rahoitettavan metroinfraomaisuuden hoidon ja kunnossapidon kustannukset ovat toteutuneet selvästi budjetoitua pienempinä.

Investointien määrän ennustetaan olevan vuonna 2023 noin 10 miljoonaa euroa pitäen sisällään käytönaikaiset investoinnit sekä toisen vaiheen jälkityöt ja metron kapasiteetin ja luotettavuuden parantaminen -hankkeen.

Vuoden 2023 on nostettu uutta lainarahoitusta 5 M€. Matinkylä–Kivenlahti-hankkeen kokonaisrahoitus on raportointikauden lopussa 785 M€ lainarahoitusta ja 242,5 M€ valtionavustusta. Seuraava laina nostetaan vuoden 2023 toisella puoliskolla.