Haemme kiinteistöjen ylläpidon ja talotekniikan asiantuntijaa

Länsimetro etsii nyt motivoitunutta kiinteistöjen ylläpidon ja talotekniikan asiantuntijaa monipuoliseen rooliin Espooseen! Hae viimeistään 2.3.3025.

Mitä tulet tekemään?

Roolissasi toimit Länsimetron kiinteistöjen oman vastuualueesi teknisten järjestelmien asiantuntijana. Osallistut aktiivisesti järjestelmien hallinnointiin, ylläpidon palveluverkoston johtamiseen sekä toiminnan kehittämiseen. Työskentelet erityisesti LVI-järjestelmien parissa, varmistaen niiden toimivuuden ja elinkaarenhallinnan osana metron järjestelmäkokonaisuutta. Arvostamme kokemusta palonsammutus- ja savunhallintajärjestelmistä toimintavarmuuskriittisessä toimintaympäristössä. Tehtävän tarkempi painotus muotoutuu valittavan henkilön osaamisen ja vahvuuksien mukaan.

Työsi keskeisiä osa-alueita ovat oman vastuualueesi teknisten järjestelmien ylläpidon seuranta ja johtaminen, sidosryhmäyhteistyö sekä mahdolliset kehitysprojektit. Käytännön työssä osallistut palveluverkoston johtamiseen, laadit esityksiä ja selvityksiä, jalkaudut säännöllisesti Länsimetron asemille ja osallistut budjetointiin sekä vastuualueeseen liittyvien hankintojen valmisteluun. Metroinfran operatiivisesta huoltotoiminnasta vastaa Kaupunkiliikenne, ja tehtävässäsi seuraat, valvot ja kehität yhteistyötä heidän kanssaan varmistaen järjestelmien toimivuuden ja ylläpidon laadun. Kaupunkiliikenteen lisäksi teet tiivistä yhteistyötä myös muiden kumppaneiden kanssa. Osallistut myös projekteihin ja erilaisiin kehityshankkeisiin, jotka voivat liittyä esimerkiksi rakennushankkeisiin tai kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseen.

Millaista osaajaa etsimme?

Etsimme kiinteistöjen ylläpidon ammattilaista, jolla on osaamista taloteknisistä järjestelmistä ja motivaatiota seurata ja kehittää metroympäristön teknisiä ratkaisuja. Tehtävässäsi työskentelet tiiviisti eri sidosryhmien kanssa, joten hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä. Kyseessä on monipuolinen ja vastuullinen rooli, joten hallitset laajoja kokonaisuuksia, tuot rohkeasti esiin omat näkemyksesi ja viet asioita oma-aloitteisesti eteenpäin. Olet innokas kehittämään osaamistasi ja asiantuntijuuttasi sekä oppimaan uutta työsi parissa.

Hakijalta odotetaan:

  • Soveltuvaa teknistä koulutusta (esim. LVI tai automaatio)
  • Kokemusta teknisten järjestelmien (esim. LVI tai taloautomaatio) kunnossapidosta – kokemus vaativista teollisuus- tai kiinteistökohteista katsotaan eduksi.
  • Ymmärrystä taloteknisten järjestelmien toiminnasta ja niiden keskinäisistä riippuvuuksista
  • Hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja, raportointitaitoja sekä järjestelmällisyyttä hoitaa laajaa työnkuvaa
  • Tavanomaisten toimisto-ohjelmistojen hallintaa
  • Hyvää suomen kielen taitoa sekä englannin kielen ymmärrystä

Lisäksi eduksi katsotaan:

  • Kokemus huoltokirja- ja tiedonhallintajärjestelmistä
  • Kiinteistöjen elinkaaren hallinnan osaaminen
  • Kokemus kiinteistöjen hallinnoinnista ja johtamisesta
  • Rakentamiseen liittyvä asiantuntemus
  • Hankintamenettelyiden ja julkisten hankintojen tuntemus
  • Metron toimintaympäristön tuntemus

Tarjoamme sinulle:

  • Monipuolisen ja vastuullisen roolin merkityksellisessä ja vakaassa yrityksessä. Länsimetro on modernin ja aikaa kestävän metroinfran omistaja. Vastuullisuus on metroinfran omistamisen ytimessä. Metro on keskeinen osa omistajakaupunkien hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamista.
  • Pienen, ketterän ja matalahierarkisen organisaation
  • Itsenäisen ja vastuullisen roolin
  • Mahdollisuuden vaikuttaa ja kehittää Länsimetron omaisuuden hallintaa
  • Mukavan työyhteisön – Länsimetrolla on hyvä yhteishenki ja henkilöstö viihtyy yhdessä
  • Mahdollisuuden osittaiseen etätyöskentelyyn sekä joustavat työajat
  • Kattavat työsuhde-edut: lounas- ja puhelinedun lisäksi monipuolisesti muita etuja, joilla Länsimetro huolehtii työntekijöidensä hyvinvoinnista.

Käytännön asiat:

Tässä vakituisessa ja kokoaikaisessa tehtävässä työllistyt suoraan asiakasyrityksemme Länsimetron palvelukseen. Tehtävässä aloitus on sopimuksen mukaan. Länsimetron toimisto sijaitsee Espoon Keilaniemessä sujuvien liikenneyhteyksien varrella ja työssä on mahdollisuus osittaiseen etätyöhön. Länsimetrolla työskennellään kuitenkin useampana päivänä viikossa toimistolla, ja tässä tehtävässä liikut myös säännöllisesti Länsimetron asemilla.

Kiinnostuitko?
Lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa viimeistään sunnuntaina 2.3.2025 aTalentin hakujärjestelmän kautta.

Kerrothan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi ja aikaisimman mahdollisen aloituspäivän. Käymme hakemuksia läpi jo hakuajalla niiden tulojärjestyksessä. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset.

Voit tutustua Länsimetroon tarkemmin täällä https://www.lansimetro.fi/ ja Länsimetroon työpaikkana sekä Länsimetrossa työskentelevien asiantuntijoiden tarinoihin osoitteessa: https://www.lansimetro.fi/tietoa-meista/tyopaikkana/. Lisätietoa tehtävästä antaa Länsimetron Kiinteistö- ja infrajohtaja Juhani Penttilä ma 17.2. klo 12.30-15.00 tai torstaina 27.2. 14-15 (044 0874 042). Tehtävää ja hakuprosessia koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin Managing Recruitment Consultant Sara Juutinen (044 3023 518, sara.juutinen(at)atalent.fi).

Länsimetron toimisto sijaitsee Espoon Keilaniemessä sujuvien liikenneyhteyksien varrella ja työssä on mahdollisuus osittaiseen etätyöhön. Länsimetrolla työskennellään kuitenkin useampana päivänä viikossa toimistolla, ja tässä tehtävässä liikut myös säännöllisesti Länsimetron asemilla.

 

Länsimetro kohtaa opiskelijoita marraskuun rekrytapahtumissa

Länsimetro on marraskuussa mukana kahdessa opiskelijoiden rekrytointi- ja kontaktointitapaamisessa.

Kummassakin tapahtumassa Länsimetron asiantuntijat esittelevät Länsimetron toimintaa ja kertovat työpaikastaan.

– Länsimetro on pieni asiantuntijaorganisaatio, jossa asiantuntijoilla on varsin specifiä osaamista erityisesti infra-, kiinteistö- ja rakentamisaloilta. Ainutlaatuisena metroinfran toimijana avoimia työtehtäviä ei ole jatkuvasti auki, mutta tilanteiden muuttuessa haluamme tulevaisuudessakin tavoittaa osaajat, joilla on mielenkiintoa kasvaa tällä ainutlaatuisella tehtäväkentällä ja tuoda tuoretta osaamista meidän organisaatioomme, henkilöstöpäällikkö Anna Tammisto kuvailee Länsimetroa opiskelijoille.

Messuilla Länsimetro haluaa kohdata opiskelijoita ja luoda arvokkaita kontakteja. Länsimetro on kiinnostunut esimerkiksi kuulemaan tämän päivän opiskelijoiden monipuolisesta osaamisesta, saamaan tuoreita ideoita ja raikkaita näkökulmia sekä solmimaan kontakteja.

– Onnistunein anti Länsimetrolle olisi, jos kohtaamme opiskelijoita, joiden osaamista emme ole vielä tulleet ajatelleeksi, mutta joiden osaaminen avaisi meidänkin silmämme ja tästä osaamisesta olisi hyötyä organisaatiollemme. Toivomme tapahtumissa opiskelijoiden rohkeita yhteydenottoja messustandilla ja osaamisen esittelemistä, jotta voisimme tarjota esimerkiksi lopputyönaiheita ja työharjoittelupaikkoja sekä löytää kontakteja mahdollisiin tuleviin rekrytointeihin, Tammisto lähettää terveiset tapahtumiin osallistujille.

Tervetuloa moikkaamaan länsimetrolaisia tapahtumiin!

MPS:n rekrytointi-ilmoitus: Länsimetron toimitusjohtaja

Haluatko tehdä vastuullista työtä ja johtaa ainutlaatuista asiantuntijaorganisaatiota, joka työllään varmistaa, että Länsimetron omistama moderni ja aikaa kestävä metroinfra Helsingin Ruoholahdesta Espoon Kivenlahteen saakka säilyy toimivana ja turvallisena pitkälle tulevaisuuteen? Haemme Länsimetroon toimitusjohtajaa.

Toimitusjohtaja vastaa yhtiön operatiivisen toiminnan järjestämisestä ja raportoi hallitukselle. Toimitusjohtajan tukena on johtoryhmä ja 16 hengen asiantuntijaorganisaatio. Lisäksi toimitusjohtaja tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa omistajakaupunkien ja joukkoliikennealan toimijoiden kanssa.

Tehtävässä menestyminen edellyttää kokemusta asiantuntijaorganisaation johtamisesta sekä kokemusta projektitoiminnasta ja julkisen sektorin omistajaohjauksesta. Kiinteistö-, rakennus-, liikenne- tai logistiikkatoimialan kokemus on myös oleellista. Toivomme, että sinulla on korkeakoulutasoinen koulutus sekä sujuva suomen ja englannin kielen taito. Olet työskentelyotteeltasi suunnitelmallinen ja johdonmukainen, ja sinulla on kyky hallita laajoja kokonaisuuksia.

Tarjoamme monipuolisen toimitusjohtajan tehtäväkentän merkityksellisessä asiantuntijaorganisaatiossa. Meillä on asiantunteva työyhteisö, toimimme ketterästi ilman hierarkioita ja meillä on mukavaa yhdessä. Lue lisää Länsimetrosta työpaikkana.

Lisätietoja tehtävästä antaa MPS-konsultti Roy Herold tiistaina 10.9. klo 10:00–11:00, perjantaina 13.9. klo 12–13 ja torstaina 19.9. klo 15:00–16:00, puh. 0400 601 760. Lähetä hakemuksesi ja CV:si MPS:n sivujen kautta mahdollisimman pian, mutta viimeistään 24.9.2024 mennessä.

Länsimetro Oy

Länsimetro Oy Espoon ja Helsingin omistama osakeyhtiö, joka omistaa modernia ja aikaa kestävää metroinfraa Helsingin Ruoholahdesta Espoon Kivenlahteen saakka.
Tutustu Länsimetron omistamaan metroinfraan.

Metroinfran omistajana Länsimetro varmistaa, että länsimetron metrojärjestelmä asemineen on turvallinen ja luotettava matkustamisympäristö koko elinkaarensa ajan. Länsimetro toimii joukkoliikennetoimijoiden taustalla metroinfran omistamisen ja kehittämisen asiantuntijaorganisaationa. Länsimetro tukee asiantuntijuudellaan sitä, että metro on houkutteleva ja turvallinen liikkumisvaihtoehto, ja palvelisi matkustajia myös vuosikymmenten päästä.

Työpaikka avoinna: taloushallinnon assistentti – hae viimeistään 20.8.2023

Länsimetro etsii nyt tarkkaa ja motivoitunutta Taloushallinnon assistenttia vakituiseen roolin Espooseen!

Taloushallinnon assistenttina tehtäviisi kuuluvat monipuoliset taloushallinnon tehtävät, kuten tilausten ja sopimusten hallinta, kustannusseuranta, kirjanpidon seuranta ja ohjaus, hallinnon budjetin seuranta ja budjetoinnin ohjaaminen, sisäinen ja ulkoinen raportointi, laskutus sekä yhteydenpito ulkoistettuun tilitoimistoon. Osallistut myös tilinpäätökseen yhdessä muun tiimin kanssa. Tulet osaksi kolmen hengen taloushallinnon tiimiä, jossa pääset moneen mukaan, joten toivomme sinulta joustavuutta ja intoa erilaisia tehtäviä kohtaan.

Saatat olla etsimämme henkilö, mikäli sinulla on sopivan koulutuksen lisäksi käytännön kokemusta taloushallinnon tehtävistä vähintään kesätöiden tai esimerkiksi järjestötoiminnan merkeissä. Tehtävän vaativuutta on mahdollista muokata osaamisesi mukaan, joten tehtävä sopii myös kokeneemmalle osaajalle. Tärkeintä on kuitenkin aito kiinnostus taloushallinnon tehtäviä ja rutiineja kohtaan. Sinulla on tarkka ja toimeentarttuva työskentelyote ja viihdyt työssä, jossa huolehdit, että prosessit pyörivät sujuvasti: luvut täsmäävät ja asiat tehdään suunnitelman ja aikataulun mukaisesti. Länsimetrolla työskennellään hybridimallin mukaisesti ja tehtävä edellyttää viikoittaista lähityöskentelyä Länsimetron uudella toimistolla Keilaniemessä.

Hakijalta odotetaan:

  • Soveltuvaa taloushallinnon tutkintoa
  • Aikaisempaa kokemusta taloushallinnon tehtävistä
  • Hyvää Excel-osaamista ja kykyä omaksua nopeasti uusia järjestelmiä
  • Hyvää suomen kielen taitoa ja englannin kielen ymmärrystä

Tarjoamme sinulle:

  • Monipuolisen roolin merkityksellisessä ja vakaassa yrityksessä. Länsimetro on modernin ja aikaa kestävän metroinfran omistaja. Vastuullisuus on metroinfran omistamisen ytimessä. Metro on keskeinen osa omistajakaupunkien hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamista.
  • Pienen, ketterän ja matalahierarkisen organisaation, jossa pääset laajasti mukaan yrityksen toimintaan ja oppimaan eri alojen asiantuntijoilta
  • Mukavan työyhteisön – Länsimetrolla on hyvä yhteishenki ja henkilöstö viihtyy yhdessä
  • Mahdollisuuden kehittyä taloushallinnon osaajana ja laajentaa roolia osaamisesi kehittyessä
  • Mahdollisuuden osittaiseen etätyöskentelyyn sekä joustavat työajat
  • Kattavat työsuhde-edut – lounas- ja puhelinedun lisäksi monipuolisesti muita etuja, joilla Länsimetro huolehtii työntekijöidensä hyvinvoinnista

Kiinnostuitko? Lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa viimeistään sunnuntaina 20.8. aTalentin hakujärjestelmän kautta. Kerrothan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi ja aikaisimman mahdollisen aloituspäivän. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset.

Tutustu Länsimetroon työpaikkana.

Lisätietoja Länsimetro Oy:stä saa verkkosivulta.

Lisätietoa tehtävästä antaa Länsimetron Talousjohtaja Matias Johansson ke 16.8. klo 14-15 ja to 17.8. klo 9-10 (040 5900 313). Hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa Senior Recruitment Manager Sara Juutinen (044 302 3518, sara.juutinen@atalent.fi).

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan Länsimetron työntekijäksi.