Länsimetro Oy:n toimitusjohtajalle Ville Saksille myönnettiin Espoo-mitali itsenäisyyspäivänä 6.12.2022. Espoo-mitali myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Espoon kaupungin hyväksi ja mitaleja on myönnetty vuodesta 1972 alkaen. Mitalit jaettiin Espoon kaupungin itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa. Tänä vuonna Espoo-mitali myönnettiin 15 henkilölle.
Ville Saksi on työskennellyt Länsimetro Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2016 alkaen. Hänen johdollaan mittava Länsimetro-rakennusprojekti valmistui ja Matinkylä-Kivenlahti-osuuden rakentamiselle asetetut tavoitteet saavutettiin. Saksi on profiloitunut muutoksen läpiviejänä, rohkeana ja isoja kokonaisuuksia hallitsevana johtajana. Länsimetro-projektin toiminta- ja johtamistapoihin tehtiin suuria uudistuksia ykkösvaiheen eli Ruoholahti-Matinkylä-rakennusvaiheen oppien ja kokemusten pohjalta.
– Arvostan erittäin paljon saamaani tunnustusta. Länsimetron rakentaminen oli yhteispeliä, jossa onnistuimme hyvin. Oli suuri ilo olla rakentamassa Suomen yhtä suurinta rakennushanketta, joka palvelee yhteiskuntaa pitkälle tulevaisuuteen. Länsimetron tehtävänä on pitää asemat ja metroinfra vetovoimaisina, luotettavan ja toimia vastuullisesti nyt ja tulevaisuudessa, Ville Saksi jakaa ajatuksiaan tunnustuksen äärellä.
Länsimetron Matinkylä-Kivenlahti-osuudella alkoi matkustajaliikenne lauantaina 3.12.2022. Rakennusprojekti päättyi syyskuussa. Asemien ja radan rakennusurakat valmistuivat toukokuussa. Rakentamisen päätyttyä Länsimetro Oy on Ruoholahdesta länteen kulkevan radan, asemien ja metrojärjestelmän omistajaksi, ylläpitäjäksi ja kehittäjäksi.
Katso myös tallenne Espoon Itsenäisyyspäivän juhlakonsertista.